Haukotus

Taas uusi aamu, vai onko? Ei aamut eroa mitenkään muistakaan vuorokauden ajoista - aina ollaan

hereillä! Vauva valvottaa. Mahtaako se tehdä hampaita? onko se liikkelle lähdössä? onko se kipeä? vai eikö sillä oo vaan väsy? Näitä kysymyksiä kun pyörittelee yöstä toiseen, päivästä toiseen, viikosta toiseen, herää kysymys.. ei oikeastaan jaksa enää herätä edes kysymyksiä. Lapsi ei ole väsynyt, äiti olisi senkin edestä.

Olenko väsynyt lapseeni? en, tuntuu kurjalta olla hänestä erossa, ei se voi sitä siis olla. Olenko väsynyt äitiyteen? en, en päivääkään vaihtaisi pois näistä ainutlaatuisista hetkistä. Mihin oikeastaan olen sitten väsynyt? Siihen tulokseen tulin juuri, että olen väsynyt väsymykseen. Olen väsynyt olemaan aina väsynyt. Olen väsynyt olemaan lyhytpinnainen ja jaksamaton, eikai saamaton sentään jos huolehtii kotityöt, itsensä ja lapsensa? 

Pian vuoden olen joka yö valvonut enemmän ja vähemmän, herännyt joka yö vähintään 2 kertaa, useimpina öinä jopa 12 kertaa. Loppuraskauden aikaan ei mahan kanssa pystynyt enää kunnolla nukkumaan, nyt 9kk ikäinen tyttö pitää huolen siitä, etten pääse sängynpohjalle majailemaan liian pitkäksi aikaa. Pelkään joka ilta jo nukkumaanmenoa, minkälainen yö mahtaa olla tulossa jälleen. 

Saanko painaa silmät edes hetkeksi kiinni? 

Silti jaksan herätä sängystä joka aamu, vaikkakin piilolinssit solmussa, tuohon ihanaan ja hersyvään kikatteluun, joka kuuluu pinnasängyn pohjalta. Hyvien huomenien vastineeksi saan maailman suloisimman ja leveän hymyn. Tämän takia jaksan, jaksan vaikken meinaakaan jaksaa. On mahtavaa olla äiti, ihan kaikkine osa-alueineen. 

- Tiinuski -